keskiviikko, 11. kesäkuu 2014

Pohkeet..kasvatetaan niitä..

image-normal.jpg

Mulla on aina ollut paksut pohkeet, silloinkin kun olin hyvin hoikka. Silti treenaan niitä osana kaikkea muutakin, mutta en kyllä mitenkään intohimoisesti tai intesiivivesti tietenkään. Yritän tehdä enemmän peppuliikkeitä, tarvitsen sinne sitä massaa enemmän, en pohkeisiin!

Hassun näköistä kun joillakin leideillä on paksut hauikset ja pienen pienet pohkeet! Sitä ongelmaa mulle tuskin koskaan tulee. Haluaisin leveämmät olkapäät ja takapuolen ja ehkä reisilihakset, että tulisi illuusio tiimalasista, koska vyötäröä ei ole mulle luonnostaan annettu, valitettavasti. 

Nyt kun mittasin mittanauhalla kuukauden bulkkauksen jälkeisiä tuloksia, niin käsivarret olivat kasvaneet yhden sentin! Jee! Ja rinnan ympärys! Jee! Mikään muu ei ole kasvanut. Eikun olipas vyötärönympärys kasvanut yhden sentin, melkein unohdin! Buu! Tästä huomaa muuten sen, että läski lähtee ensin rinnoista, käsivarsista ja vasta lopuksi reisistä ja pepusta. Näköjään se toimii sitten toisinkin päin. Että lihoessa läski tulee ensin tisseihin ja käsivarsiin. 

 

 

tiistai, 10. kesäkuu 2014

Leipä naisen tiellä pitää

image-normal.jpg

 

Olen varmaan maailman huonoin bloggaaja, koska tietokonetaidot ovat olemattomat. En edes osaa linkittää kuvia netistä tänne. 

Suomalaisena olen aina syönyt leipää ja vieläkin täällä Amerikassa melkein 20.vuoden jälkeen se on leipää joka päivä ja koko ajan! Olen yrittänyt valita parhaimmat vaihtoehdot, koska syön pelkästään leipää, mutta pitäisköhän sitä syödä jotain muutakin hiilaria joskus? Onko leipä ruokaa? Toivottavasti. IIFYM ei ainakaan välitä.

Joskus syön myös muroja ja pastaa tai jopa riisiä tai JOPA perunaa, mutta aika harvoin. Syön niin paljon leipää, ettei kauheasti jää tilaa muillle hiilareille. 

Lapsena hammasläkärin vastaanotolla oli juliste, jossa oli kuva pojasta, joka söi leipää ja teksti: Leipä Miehen tiellä pitää. Suomessa leipä on hyvää. Täällä ei saa mitään muuta hyvää ruisleipää kun mestermeicher pumpernickel bread. Kun sen laittaa paahtimeen ja polttaa melkein korpuksi, se maistuu melkein suomalaiselta ruisleivältä! Niin hyvää!

Viime kesänä kun olimme miehen kanssa Suomessa ja joka paikassa oli sämpylöitä ja kurkkua päällä, niin mies oli todella tukalassa tilanteessa, koska hän ei mitenkään voi ymmärtää, että joku syö leipää jonka päällä on vain juustoa ja kurkkua! Here we go again, those damn cucumber sandwitches! Amerikassa syödään kyllä sandwitchejä, mutta ei aamupalaksi. Kerran olin suomenlinnassa ja siellä kaksi ulkomaalaista naista söi jotain juusto/kurkkusämpylää ja toinen sanoi: enpä olisi uskonut, että tämä kurkkusämpylä maistuu näin hyvältä! 

Aina pitäisi syödä sitä, mitä paikallisetkin syö. On syy, miksi ne laittaa sitä kurkkua sämpylän päälle! Mutta ihmiset tottuu syömään tiettyjä ruokia ja on todella vaikeaa luopua siitä, mihin on tottunut. Siksi minäkin vieläkin syön täällä leipää vaikkei kukaan muu syö. 

sunnuntai, 8. kesäkuu 2014

Dem gains!!!

Toissapäivänä päätin ottaa ensimmäistä kertaa väliaikakuvia bulkkauksen aloituksen jälkeen. Aloitin massakauden 25. toukokuuta. Jotenkin naurattaa tuo ennen ja jälkeen kuva. Lihaksiahan mun piti kasvattaa eikä tissejä. Mut otetaan nyt sitten nekin gainssit jos on ihan pakko! image-normal.jpg

Sääret eivät ole paksuuntuneet kuukaudessa yhtään eikä myöskään pohkeet, mikä on hyvä. 

Mullahan siis oli tälle biksuesittelylle joku pointtikin (seli seli). Treenaan salilla kuin äijät, mutta silti se itse kehonrakennusohjelma ei tee mitään tisseille. Tissit on rasvakudosta ja kehonrakentajanaiset laihduttavat rasvan pois. Eli jos treenaa kovaa, mutta ei laihduta, niin itse treenaaminen ei pienennä rintoja. Monet  ottavat implantit sen vuoksi, koska rintoja ei voi treenata (koska ovat rasvaa). Itse en missään nimessä aio koskaan ottaa rintaimplantteja paitsi jos rinnat poistetaan syövän vuoksi. 

Toinen huomio on se, että vaikka koko elämäni olen pelännyt treenata jalkoja, koska sääreni on kun puunrungot, mutta nyt vaikka treenaan todella kovaa jalkoja ja jopa pohkeita, niin se eivät ole kasvaneet yhtään leveyttä. Ne näyttävät sata paljon paremmilta kuin ennen ja vaikkei olekaan tikut ja hankautuvat toisiaan vasten kävellessä. Ne näyttävät paljon  paremmilta kuin silloin kun olin laiha läski. 

Joo, olen ollut kaikkea elämäni aikana, läski, laiha läski, ja nyt ensimmäistä kertaa yritän jotain muuta. Tähän mennessä olen tyytyväinen tuloksiin. 

keskiviikko, 4. kesäkuu 2014

Sinne päin..

Heh. Olen aika suurpiirteinen tyyppi, enkä ollenkaan tunnollinen tai itseltäni liikoja vaativa. En "jaksa" käyttää kalorilaskuria vaikka kaloreiden merkitseminen kestää valehtelematta vain muutaman minuutin päivässä. Mulla jopa on jo valmiiksi keittiössä digitaalinen vaaka, jolla voisin punnita ruoat.  En vain jaksa olla obsessoitunut pienistä yksityiskohdista, kunhan nyt menee vähän sinne päin.

Ei mun tarvitse saada tuloksia nopeasti, en ole kilpailemassa fitness kilpailuissa, enkä ole mikään ammattitreenaaja tai ravintoterapeutti. Aloitin painonnoston tai bodaamisen (whatever it's called) nelikymppisenä.

En ole luonnostani hoikka. Se on yksi väärä käsitys, että hoikkuus tulee helposti. 19-vuotiaana olin läski. Mutta tämä bulkkaus on just sitä, mistä kaikki varoitti, että ei kannata ei. Pitäisi olla järkevät pienet kaloriplussat!

Noh, fatties gon' fat! 

tiistai, 3. kesäkuu 2014

Voimaa vai estetiikkaa

Eilen oli kansainvälinen penkkipunnerruspäivä (ei oikeasti, se on kehonrakentajien inside vitsi, koska "kaikki" treenaavat rintalihaksia maanantaisin). Mutta jätin eilisen väliin, ja teen tänään upper strengh osion PHULista. Nyt kuulin, että edes mitkään "ohjelmat" ei ole ohjelmia. Jos oikeasti haluaisin lisätä voimaa tehokkaasti, pitäisi treenata oikean ohjelman mukaan, kuten 5x5 esimerkiksi. http://www.super-sets.com/2013/12/22/katsauksessa-5x5/

PHUL oli valintani, koska siinä on jaoteltu voimaosuus 3-5 toistoa ylä ja alakropalle, ja hyperthorphy osuus, jossa toistot ovat 8-12. Eli voimaa ja estetiikkaa. Hah, oikeastaan en todellakaan tiedä mistä puhun, joten on ihan hyvä, että yksinäni täällä jorisen, mutta käsitykseni mukaan enemmän toistoja vaikuttaa lihasten esteettisen ulkonäköön ja pienet toistot tekevät vahvaksi, noin yksinkertaistettuna. Haluanko olla vahva ja näyttää kuulantyöntäjältä vai pelkästään näyttää timmiltä? Entäs jos haluan kaikkea?  

Joskus haluaisin keskittyä pelkästään "powerlifting" osuuteen koko harjoittelussa ja unohtaa kokonaan, miltä kroppa näyttää. Noh, tietenkään en näyttäisi kuulantyöntäjältä vaikka olisinkin "powerlifter". Näyttäisin tavalliselta, urheilulliselta naiselta, riippuen tietenkin siitä, mitä syön.  5x5 kaltaisten ohjelmien on tarkoitus tehdä treenaaja vahvaksi. Mutta ne ohjelmat, jotka ovat vain 3 kertaa viikossa ja toistot pieniä, niin tuntuu omituiselta. Ihan kuin ei tekisi tarpeeksi, vaikka ne kuulemma ovat hyvin haastavia ohjelmia, ja saisin varmasti hyviä tuloksia. Olisi toisaalta mukavaa kun painot alkaisi olla samoja kuin miesten salilla. Voi olla, että ne ukot tosin ei tykkäisi siitä, mutta too bad. Olen todella nyt alkanut ajatella, että kokeisilin sitä 5x5 -ohjelmaa.   

On hassua, että vaikka kuinka treenaa ja treenaa, niin siltikään ei koskaan näytä siltä oikeassa elämässä. Tyypillistä, että joltain menestyneeltä painonnostajanaiselta kysyttiin, että harrastaako hän mitään urheilua. Sitä ei helposti huomaa. Minultakin kysytään, että harrastanko zumbaa tai sauvakävelyä!  Salilla sen huomaa kyllä. Varsinkin kun vetää kymmeniä leukoja ja lihakset pullistuu. Lol. 

Lihastohtori osaa toki selittää paremmin kehonrakentajien ja painonnostajien eroista:

http://lihastohtori.wordpress.com/2013/01/27/tiheaanreenaus/